torstai 13. huhtikuuta 2017

KASATTIIN KASVIHUONE JA POIKETTIIN HONGKONGISSA

Eilen illansuussa sattui toimeton hetki ja kinusin puolisoa-herra Kukkaroa pieniin puhdetöihin.
Koottiin yhteistuumin uuden kasvihuoneen kehikko. Sormet kohmeessa ja muutaman voimasanan voimalla se onnistui. Tuleva paikka on vielä hiukan jäässä, joten paikalleen sitä ei eilen saatu.
Tukevalta tuo kuusineliöinen rakennelma tuntuu.

 Jymy-Jami valvoi meitä metsän siimeksessä lumisateessa. Ei kuulunut valituksen ääniä.

 Tänään avattiin meidän kylällä Hongkongin kesämyymälä. Muun kauppareissun ohessa sielläkin piti poiketa.
 Ostin kopallisen lempivärisiä orvokkeja. Ulos niitä ei voi vielä laittaa, saavat lämmitellä kasvihuoneessa.


Ollaan asuttu tätä taloa 40 vuotta. Vasta nyt ostin ensimmäisen atsaleani. En ole aiemmin keksinyt sille näyttävää paikkaa, mutta nyt se läytyi: istutan sen takapihan metsikön laitaan, näen sen aina keittiön ikkunasta.


Kasvihuoneessa talvehtii ruohosipuli, nyt saadaan pääsiäispöytään tuoreet maut.


Hongkongista sai asiakkaat valita viisi ilmaista siemenpussia ja minun kassiini meni krassipussi, valkokukkainen ruusupapu, raidallinen tomaatti, keltainen kesäkurpitsa ja Viola Cornuta-orvokin siemenpussi.

Muutaman multapussinkin jo ostin, vaikka olivat umpijäässä.

Nyt on kiireellä alettava koulimaan taimia ja istuttelemaan isompiin astioihin.


            Kohta näyttää lumi peittävän taas pihan ja metsän puut...
                     Odotetaan lämpenevää pääsiäistä!

1 kommentti:

  1. Vähän vaikuttaa siltä, että teillä kevät on edellä meitä. Nimimerkki Pikkasen kateellinen Orimattilasta.

    VastaaPoista