Matkailupuolella oli monessa paikassa maistiaispöytiä ja saatiinkin maistella monenlaisia herkkuja.
Parhaita olivat teet ja maustetut leivät. Inkivääri olut -aah mikä jälkimaku!
Tällä viikolla saatiin kasvihuone viljelykuntoon, kuvassa alkava projekti. Rehkin ja raadoin entisen lautakäytävän ensin nurinniskoin ja sen jälkeen ulos kasvihuoneesta. Kyllä sitä näköjään saa aikaiseksi kun tarpeeksi yrittää. Hiki tuossa touhussa tuli.
Jo syksyllä poistetun trampoliinin alla oli vanhoja betonilaattoja, ne raahasin yksi kerrallaan odottamaan puhdistamista ja pesua. Sammaleet laattojen pinnasta poltettiin pois kuumailmapuhaltimella- tohottimella.
Tässä vaiheessa olin saanut puolison -herra Kukkaron päiväuniltaan apukäsiksi roudaamaan pari kottikärryllistä mursketta laattojen alle.
Touhu oli niin hektistä, että en saanut kameraa taskustani työvaiheen aikana.
Puolivalmista; yksi laatta vielä mahtuu ja yksi 120 cm kukkalaatikko salaateille. Toivottavasti sopiva löytyy tai asetelmani jää epäsymmetriseksi.😕
Olen kasvattanut viimevuosina tomaatit ja kurkut viiden litran suurkeittiöämpäreissä, mutta nyt laitankin taimet multaan. Kukkalaatikoissa kasvatan alkukesän salaatit ja basilikat. Nyt on kasvatus myöhässä kun vasta saatiin lasit vaihdettua ja huone siivottua.
Punamustan työkaluämpärin ostin viimekevään messuilta.
Kaatopaikkakuormaan tuli taas pari jätesäkillistä poistettavia ämpäreitä ja ruukkuja ja muuta romua.
Kasvihuoneen ympäristö on vielä siivoamatta ja järjestelemättä, maa on niin märkä juuri sulaneen lumen jäljiltä.
Jymylle -valvovalle työnjohdolle- olen kattanut maan laatoilla, ettei tule valittamisia ja vältytään turhilta pesuilta.
Puutarhamessuista piti kertoa, mutta mitään erityistä kerrottavaa ei ole. Lähtiessäni totesin, että uusia taimia, sipuleita tai juurakoita ei tarvitse tänä keväänä hankkia. Enkä sitten ostanutkaan.
Hankin tarpeelliset taimet kylältämme, Ylisen Kauppapuutarhalta.
Koristeheinämättäitä istutettavaksi betoniruukkuihin katselin, mutta taidankin istuttaa niihin viiruhelpiä, sitä on siirrettäväksi asti ja pysyisi hallinnassa.
Risupöllö kiinnosti, se olisi hauska ulkona ikkunan edessä.
Tulihan sitä jotakin hankittua.
Ohra kuulemma on hyvä karkoittamaan happamuutta. Olen joskus?? havainnut happamuutta puolison -herra Kukkaron olemuksessa kun on tullut heräteltyä niiltä makoisilta päiväunilta betonilaattojen pesuun ja muuhun roudaamiseen.
Jospa syöttäisin tarpeeksi happamuudenestävää luomuohrapuuroa, saisinko tyynemmän apumiehen?
Messutuliaiseksi toin muikkukukon.
Syksyllä istutetut sipulit ovat hyvässä kasvussa, joku pieni valkoinen (en juuri nyt muista mikä) vai onko kevättähti? sipulikukka on aivan ihana kuihtuneitten lehtien vieressä. Olisipa niitä enemmän.
Uudessa penkissä Makkarabaarin takana on tulossa laukkoja, narsisseja ja tulppaaneita. Kesäksi kylvän tähän kesäkukkia.
Tämä iljetys löytyi etupihan penkistä vuorenkilven lehdeltä.
Huomenissa on käytävä ostamassa kanisteri etikkaa. Vähempi ei taida kesäksi riittää.
Tähän ikävään ilmiöön päätän tämänpäiväisen puutarharaporttini.
Kaikesta huolimatta, hyvää sunnuntaita!
Kivoja tuollaiset messut mukavassa seurassa. Hih..kylläpä Jymy on ollut ahkera:)❤ Leppoisaa viikonloppua❤
VastaaPoistaSeura oli parasta laatua! Jymyn jäljiltä takapiha on vielä tutkimatta!
VastaaPoistaTiedä, mitä aarteita Jymyn jäljiltä vielä paljastuu. Olet ollut kyllä tosi ahkerana. Varmaan sinunkin paikat hieman kipeytyivät kevään ensimmäisissä pihahommissa. Minä ainakin olen aamuisin kuin puu-ukko. Nuorten seura on virkistävää myös yhteisillä retkillä. Tosiaan houkuttelevan näkoinen risupöllö. Kiva nähdä kesemmällä, miltä samat pihan osat silloin näyttävät. Ehkä ohra tehoaa herra Kukkaroon. Mukavaa sunnuntaita.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua! Voi sitä Jymyä :D
VastaaPoistaOn se aika vekkuli Jymy. Koitahan jaksaa tehdä pihatöitä mutta huilaa välillä.
VastaaPoista