keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

TOISTAMISEEN...

Eilen tuli tekstiviesti, että tullaan sitä jo korjattua runkoputken vuotoa uudelleen korjaamaan. Aamukahdeksalta oli parvi keltapukuisia Kunnan Miehiä melkein maan povessa kasvihuoneeni vieressä.


 Ja autoa ja konetta jos jonkinmoisia oli kotitiellä ja pihapolulla.



Jospa nyt tulisi vuotopaikka tiiviiksi, ettei tarvitse kolmatta kertaa kaivantoa tehdä, vaikka
                                                 "kolmas kerta toden sanoo..."

Sain eilen kipattua kaikki huonekalut = työpöydän ja lattiatiilet pois kasvihuoneesta. Nyt on vuorossa murskeen ajaminen uusien laattojen alle. Ujostutti käydä miesten nenän alla omia touhuamaan, joten kottikärräily on odottamassa. Kasvihuonekin on pestävä paremmin kun ympäristö on kunnossa.

Haravoin paria kasvipenkkiä ja sieltä pöllähtikin kuivista varsista mehevät yrttien tuoksut.

Meillä on nyt näin huikaisevan aurinkoinen päivä, yöllä oli muutaman asteen pakkanen ja vieläkin on vähän turhan vilpoista. Kuva postilaatikolta kylälle.



3 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja, ettei kolmatta kertaa tarvita. Minäkin olen huomannut yrttien tuoksun lavan vieressä, vaikkei vielä paljoakaan ole näkyvissä. Teillä on näemmä vähemmän lunta kuin meillä. Oliko sinulla lainkaan "työnjohtajaa" tällä kertaa? Mukavaa mylläämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli työnjohtaja paikalla koivuun köytettynä! Juuri saatiin laatoitettua kasvihuoneen sisäänkäynti. Nyt mennään Ideaparkiin yhden teinin kanssa vaateostoksille.

      Poista
  2. Toivottavasti ei kolmatta kertaa tartte tehdä tuota hommaa.

    VastaaPoista