torstai 10. toukokuuta 2018

TYÖN ÄÄNIÄ JA NAINEN RAAMEISSA

Pam, pam,  lhläs, lhläs, jne oli äänimaailma pari päivää sitten. Käytiin Puutoimessa hankinnoilla.

 Sama ääniterapia jatkui kotipihassa kun lautapinoa purettiin.
"Miks`noita pitää heitellä, onko se ansiokkaampaa työn tekemistä kun kuuluu ääntä?"
On kuulemma, tietää tekevänsä.
Ja ergonomiankin kuuluu olla näin, syväkyykkyjä ei mittamiehet harrasta.
Ensimmäisenä päivänä:


Seuraavana päivänä:
"Pidä  mittanauhaa siinä kulmassa, otetaan ristimitta."
Minä kun en ole matemaattinen henkilö, sain oppitunnin kuinka ristimitta saadaan kohdalleen: potkaistaan yhtä kulmaa, taas mitataan kulmasta kulmaan ja ruuvataan laudat paikalleen.

Kootut kehikot kannettiin paikoilleen takapihalle ankaran mietinnän kera.
"Kumpi tulee takapuolelle?"

"Pidä sitä paikallaan, mun täytyy käydä vaihtamassa akku, tää hyyty!"

Eilen tehtiin vihreän kasvisuojan siirto talon toiselle puolelle.
"Ei tu onnistuun, ei tu onnistuun!" Kuulin aika monta kertaa.
"Ota kiinni ja kannetaan."
2x3 alumiinikehikko piti kuljettaa etupihan kautta ja kukkapenkkien päältä.
Se siirrettiin autokatoksen viereen.

Kasvisuojan ympärillä on sopivan kokoinen lautakehikko, sen sain kannettua Neljännen Pojan kanssa paikalleen. Huoneen kehikko oli valmiina paikoillaan ja taas kuulin kun kehikkoa piti asetella.
"Ei tu onnistuun!"
No, minä tyttö kaadoin koko härvelin kyljelleen ja niin saivat miehet kehyksen paikalleen. Härvelin sitten nostin paikalleen enkä enää kuullut "eituonnistuun".
Tämä kasvisuoja saa toimia maalausverstaana pari päivää, aion nimittäin ruiskumaalata ikivanhat ja rupiset HobbyHall -muovituolit uusiokäyttöön.
Kuvan jakkaran ostin eilen Lidlistä, istuimen alla on säilytyslaatikko ja jakkara  nurinpäin on hyvä polvituki,  jaloista saa tukea kun yrittää nousta polviasennosta ylös.

Rakennusprojekti tänään puolenpäivän aikaan, runko pystyssä.

Tuntia myöhemmin.

Seuraava vaihe oli viiniköynnösten sitominen. Toisessa nurkassa kasvaa itse kasvattamani toisen huoneen Zilgan siementaimi vuodelta 2010, toinen köynnös on muutaman vuosi sitten alelaarista ostettu Supaga. Molemmista olen saanut satoa, Zilgasta viime kesänä ämpärillisen.


Niin, nyt se on valmis- tämä kolmas kasvihuoneeni. Suojamuovi on ostettu jo viime kesänä tähän tarkoitukseen. Kokoa tällä uutukaisella on 4x2, sivukorkeus on 1,6, joten ilmaa riittää.
Alakehyksen ensimmäiset laudat ovat kestopuuta, muut tavallista lautaa. Pystypuut ovat 5x5 soiroa vai mikä sen nimi onkaan? Kulmatuet ovat puretusta kasvihuoneesta, ovikehys entinen saunanoven raami, saranatkin ovat kierrätettyjä. Hintaa tälle "mummonmökille" tuli reilu 100 € ja ihan vaan muutama ärräpää pääsi ulkoilmaan.
Sisustaminen odottaa huomista.

Lopuksi huumoria:
Muistan vanhan vitsin jota pojankollit kertoivat Tampereella Armonkallion uimakopeilla 50-luvulla:
Eräs neiti oli koiransa kanssa uimarannalla. Yht´äkkiä koira karkasi kun neiti oli vaihtamassa uimapukua. Neiti kirmasi puudelinsa perään vain peilinraamit edessään:" Ootteko nähny Tätää, ootteko nähny Tätää!"
"Ollaan, mutta ei koskaan raamit kaulassa."


Tulipahan taas puuhailtua, näin pyhäpäivän ratoksi.

6 kommenttia:

  1. Ei tule teidänkään puolen hehtaarin tontilla aika pitkäksi. Puuhaa riittää. Nyt ovat säät olleet suopeita teille ulkona touhuajille. Tulihan siitä jotain, vaikkei pitänytkään!
    Meillä on hikoiltu isossa kasvihuoneessa uima-altaan sisuksen (muotoon hitsattu, valtava muovipussi) vaihdon kanssa.
    Hyvää viikon jatkoa ja äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hra Kukkaro teki aikoinaan noita muotoonhitsattuja vesipusseja, mm Tansaniassa. Viimeisessä projektissamme oli leppoisaa, ei paljoa liikuskeltu, vain ylösalas, hiki pääsi tippumaan suoraan nurmikolle. Kiitos samoin, onnellista Äitienpäivää!

      Poista
  2. Että tulikin komias kasvihuone ja siellä niin nuorekas rouva Myttynen poseeraa, vallan onnellisena. Mielenkiinnolla jään odottelemaan sisustusta:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuvatytön mekko ja lierihattu on ommeltu kolmen euron retrokierrätysverhosta.
      Herra Kukkaroa kannattaa pitää rakentamisvireessä, että kaikenlainen tuunailu toteutuu.

      Poista
  3. ihania puuhia! Meillä isäntä vielä työelämässä (seuraavat 15v) niin ei vielä oikein ehdi toteuttamaan minun haaveita pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin ihania nämä yhteiset puuhailut. Puoliso teki tilapäisvakinaisia tuntihommia vielä yli 7-kymppisenä. Kun jotakin näperreltävää on aina käsillä niin -vanhakin nuortuu...

      Poista