Tekemistäkin on ollut, ei vain taivaalle tuijottelua jospa muuttolintuparvia näkyisi. Ei näkynyt meidän kulmilla ainakaan tänään.
Pestyjen Kivien Kukkapenkki on kuusi metriä pitkä ja reilun metrin levyinen. Tänään oli aika vihertää sitä.
Istutin kivien reunaan vuorenkilpiä koko matkalle ja kolmisenkymmentä narsissin sipulia ja pussillisen laukkoja. Tämä on oiva penkki kesäkukille.
"Emäntä kyykki aika kauan tossa kivien vieressä ja mää ajattelin, että sen pitäis välillä vähän jalotella. Nokkela poika kun oon, niin siappasin kukkasipulipussin ja viiletin sen kanssa talon taakse.
Ja Emäntä tiätysti perässä. Juaksin pussi suussa pari kiäppiä talon ympäri ja siittä sitten mettän kätköön niin että hippulat vinku.
Kahteen haljenneeseen laastisaaviin istutin keväällä dahlioita ja miekkaliljoja. Välillä iski syvä pettymys miekkaliljojen kukkimattomuuteen ja ajattelin, että en niitä enää tulevina kesinä kasvata.
Nyt niistä osa näytti sen mitä on kannattanut odottaa. Valkoiset avautuvat huomenisssa.
Vasta tänään ovat kosmoskukat avanneet kukkansa. Aika kivoja, uusi tuttavuus minulle,
kuten nämä siniset sienet kasvilavojen tiilien välissä. Tällä paikalla onkin Erikoisten Sienien kasvimaa, aiemmin kesällä tässä kasvoi mustamörskyjä.
Puutarhoissa kasvaa joskus joku perinneperenna joka voisi kasvaa tai olla kasvamatta muualla kuin nykypihassa. Minulla se on kaatuileva kultapallo. Muutaman juurakon olen saanut tuettua omenapuuntorsoon tai kirsikkapuuhun, mutta tälle en saa tukea. Katkoinkin ne surutta silppuriin kukkineen päivineen. Pituutta niillä oli kolme metriä. Varsi on vain sentin paksuinen ja pitää pitkän kukan pystyssä katkeamatta. Sitkeä kasvi. Nyt sen poistan tästä penkistä minua häiritsemästä ja istutan jonkun puun juurelle.
Kun silppurini oli käynnissä, niin silppusin myös kolmimetriset maa-artisokkien varret.
Tämän kesän maa-artisokkasato:
No, ei hätää, jos maan alla sato onkin niukempaa, saadaan sitä enemmän satoa terassinkin viiniköynnöksestä.
Villiviinillä alkaa hehkuvanpunaiset viikot olla edessä.
Olisipa edes muutama tällainen lämmin ja aurinkoinen päivä, että tomaatitkin saisivat punaa pintaansa.
Hyvää alkavaa puutarhaviikkoa!
Oikein odotan tuon pestyjen kivien penkin ensi kesää. Jymy teki taas tepposet <3 Esikasvatin kosmokset ja ne kukkivat jo heinäkuussa. pääosin, kun olimme Siperiassa. Meillä kauriiden riistapellossa, lähimetsän laidassa, on rutosti maa-artisokkaa. Haemme oman tarpeemme sieltä. Käly käski laittaa leikattuja omenan paloja tomattien juurelle ja se näyttää tepsivän. Tomaatit punastuvat. Puhuvatko omenat niille sopimattomia?
VastaaPoistaSitä minäkin odotan, aikanaan valitsin väärin tähän pensaat (loistoangervot), ne eivät pysyneet pystyssä, joten siirsin ne muualla. Sisääntulossa saa olla vähän nätimpää kukintaa. Omenilla minäkin tomaatteja punastutan. :)
PoistaKyllä kukkapenkistä tulee varmasti mahtava, kun emäntäsi apurina olit sinä karvaturri. Annoit vähän juoksuharjoituksia välillä, kas kumma kun et syönyt ton pikkulapion vartta :)
VastaaPoistaVilliviinissä on hienot värit.
"Mää oon tottunu näihin puutarhahommiin ja annan kukkien olla rauhassa, haistelen vaan ja kantelen työkaluja. Se on mun hommaa."
PoistaOlipas se mukava postaus. Jymy on kyllä niin ihana koira. Upeat miekkaliljat. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle ja Jymylle!
VastaaPoistaMiekkaliljat yllättävät väreillään. Tämäkin oli joku sekaväripussi eli "menee jatkoon". Taas täällä sataa...
PoistaVoi miten ihana ja söpö koiruus <3 Tuosta pestyjen kivien penkistä tulee varmasti upea! Kivoja kuvia ja mukavaa jutustelua <3
VastaaPoista"Jaa määkö söpö, katos uurestaan, mää oon KOMEE!"
PoistaViisas Jymy! Samastuin täysin tuon koiran koiruuksiin :)kukkaset kun ovat minulle enemmän vieraita tuttavia ... Mutta Koirat! Ne ovat lutusia. Ja komeakin Jymy on, se on totta.
VastaaPoistaJymy on vasta 1-vuotias vallaton vekara, joka pitää minut- vanhan ihmisen- ikiliikkumassa, niin puutarhassa kuin pihapiirissäkin.
PoistaLove reading your very nice post!!! You captured some amazing pictures. Have a great and happy week:)
VastaaPoistaHenry
Thanks, Henry!
PoistaJymy löysi varsinaisen aarteen, emäntää on välillä kiva juoksuttaa. :) Minulla on ollut jo muutamana kesänä kosmoskukkia ja siitä on tullut yksi lempikukistani. Helppo ja nätti. Mukavaa viikkoa myös sinulle!
VastaaPoistaTänä kesänä ensimmäistä kertaa kylvin enemmänkin kesäkukkia ja jatkossa pääsevät paraatipaikalle.Jotkut esikasvattavat kosmoskukkaakin, taidan kokeilla sitä minäkin.
PoistaKoirat kyllä keksivät keinot kun vaativat huomiota(kokemusta yhdestä mopsista ja japaninspanielista):-) Herkullista satoa tulossa luumuihin ja viiniköynnökseen. Olen aina ollut niin kateellinen viinirypäleistä kun meillä täällä "siperiassa" eivät onnistu. Villiviini on syksyisin sitten upeana. Värikästä syksyä sinulle sinne. Terkuin Katja
VastaaPoistaHauska lukea koiran sipuli touhuista. Ihanat gladiolukset ja viinirypäleitäkin näytät saavan. Kaunista syksyä sinulle! Inkeri
VastaaPoistapuutarhurintytar.blogi.net