maanantai 13. maaliskuuta 2017

HERÄÄMISEN AIKA JA PALUU PUUTARHAAN

 On aika herätä lampaita laskemasta ja Ruususen unesta kun pikkuprinssi Jymy antoi suutelon.
                                                      Kevät on tullut!


Olen pitänyt lähes parivuotisen tauon "MUMMUKAN JUTUSTELUSTA."
" ROUVA MYTTYNEN MUISTELEE"  on vienyt ajatukset johonkin menneeseen ja  rouva Myttynen on ollut nykypäivässä mukana berninpentu Jymyn kanssa touhutessa.


                          Viime syksynä istutettiin yhteistuumin  tulppaaninsipuleita.


Nyt saattaisi taas olla asiantynkää puutarhasta kun tuo ihana kevät taas on tulollaan.

Pesuhuoneen ylähyllyllä on itämässä ja pienessä kasvussakin muutama paprika ja tomaatteja vanhoista siemenpusseista.



Siemenpusseja on tullut ostettua viime syksynä poistomyynneistä ja viime päivinä kauppojen telineistä. Hämmästelin taas hintoja: esim iso köynnöskrassi 2,70 pussi, samoin härkäpapu, salkopapu jopa 3,70! Nämä Hankkijalta. Toivottavasti kasvuunlähtö onnistuu.
Viimevuotisten kuittien mukaan  salkopapu maksoi HongKongissa  1,50. Kasvihuonekurkku Futura 5,50 kun kiinalainen käärme vain 1,50, joka on ihan hyvä kurkuksi. Siemeniä on onneksi vielä jäljellä tämän kevään kylvöihin.


Viime kesänä kasvatin näköjään kymmentä eri tomaattilajiketta kohtalaisella menestyksellä kun muistelee kesän säätiloja.
Kasvamassa oli Indigo Rosea, Tigerellaa, Gold Nuggetia, Green envyä, Diblom FI.tä, Moneymakeria,
st.Pierreä, Olivadea, Tumbleria ja jotakin nimetöntä.

Vanhassa Puutarhurin päiväkirjassa  -aloitusvuosi 2003- lukee, että olen sinä keväänä tilannut Hyötykasviyhdistykseltä tomaatin, paprikan, leijonakidan, lobelian, petunian ja asterin siemenpusseja.


Omissa siemenkeräilypusseissa oli akileijaa, valkoista Mooseksen palavaa pensasta, tiikerinliljaa, valkohanhikkia, jalokärhöä, niitä olin laittanut kylmäkäsittelyyn 23.3.
Leijonankitaa ja asteria olen kasvattanut monena kesänä. Leijonankitaa suositteli työkaveri ja ihastuinkin kukkaan suuresti. Samoin  asterit  yllättivat väreillään syyskesällä.

Nyt on puutarhani niin tupaten täynnä perennoja, ettei kesäkukille ole enää tilaa.

Tänään koiranpentu Jymyn kanssa kierreltiin puutarhan kolkissa ja tein pientä inventaariota mitä nurkista löytyy.
Monesta verrattomasta työkalusta on varret katkenneet, pitänee mennä harjanvarsikaupoille pikimmiten.



Muovinen kasvihuone on ihan vihreä, taitaa olla vuosimallia 2003 tai vähän nuorempi. Eräänä kevätpäivänä 2007 se lähti tuulen mukaan, mutta ei päässyt puskia pidemmälle.


 "Lentävä" kannettiin paikoilleen ja hyvin se on palvellut tähän kevääseen asti.

Nyt on suunnitelmissa tehdä uusi n 12 neliöinen, ihan tavallinen puurunkoinen muovilla päällystetty kasvihuone. Sille on tarvetta kun olen istuttanut sinne muutama vuosi sitten kaksi viiniköynnöstä ja satoa niitä on tullut kiitettävästi. Toivottavasti saadaan kaikkine tarpeineen alle sadalla eurolla.

Toinen kasvihuone, lasinen Juliana on vuodelta 2002, siihen joudutaan uusimaan muutama lasi.

Tästä se taas alkaa, se kevääntulo ja suunnitelmien teko ja toteutus.
Suunnitelmissa on:
1. Koiranp:n siivoaminen pihapiiristä:(
2. Kasvihuoneet kuntoon, pesu, uudet lasit  ym.
3. Etuterassin päivittäminen (viime kesältä se jäi , taisi jäädä koiranodotuksen jalkoihin)
Jne jne

Tervetuloa seuraamaan mitä me Jymyn kanssa saadaan puutarhassa tehtyä!





4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin tänne. Pitihän se arvata, että myös sinä olet viherpeukalo. Ihanaa! Saan blogistasi vertaistukea, jos/kun epätoivo jonkin kasvin suhteen iskee. Itäviä siemeniä toivottaen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tämä blogi on muistikirja, (ja harjoitusblogi tietokonekurssilta.) On hyvä kirjata muistiin, edes johonkin, seuraavina vuosina kun ei muista mitä on tullut istutettua, täältä se löytyy. Vertaistukea minäkin puutarhaihmisiltä etsin.

      Poista
  2. Nyt täällä vierailulla. Laitoin osoitteesi blogiini, sieltä pääsin tänne suoraan. Pitääpä lueskella tätä tuolta vanhemmastakin päästä.

    VastaaPoista
  3. Meillä on selkeästi samoja mielenkiinnon kohteita!
    Ihanaa kevään odotusta sinulle!
    -Soikku, Oivalluksia aidanreunalta- blogista. :)

    VastaaPoista