Sivut

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

HELLEPÄIVÄN PUUTARHAHOMMIA

Tänään on ollut lämmin päivä, ja aurinkoinen.
Eilen jäi pari hommaa keskeneräiseksi ja tänään oli niitä jatkettava. Takapihan viimesyksynä rakentamani kukkapenkki sai jatkoa puolet entisestä.
 Autokatoksen viereinen polku on reunustettu käyttämättömillä lecaharkoilla. Nyt ne poistin uuden suunnitelman tieltä. Siis minä taas olen suunnitellut jotakin uutta, vielä en ole saanut Puolisolta täyttä hyväksyntää. Meillä nämä piha-asiat (ja muutkin) menevät niin, että minä teen ehdotelmat ja suunnitelmat ja Puoliso hyväksyy jos hyväksyy. Luulen, että tämä menee läpi. Pienoiskaivuria siihen kyllä tarvitaan.
Poiskaivamani lecaharkot siirsin takapihalle uuden kukkapenkin reunukseksi. Reiälliset harkot ovat siitä mukavia reunuksia, niihin reikiin saa sopivan määrän multaa ja kivikkokasvit voivat niissä mainiosti.
Kukkapenkki saa pohjalleen taas vanhaa kuurinpohjaa, käpyjä ja kompostia.
Talon päädystä jouduimme katkomaan pensaita viemäriputken tieltä, taas riittaa silputtavaa. 12v- pojanpoika oli auttelemassa kivien siirrossa ja pensaiden repimisessä. Työharjoittelua parhaimmillaan.
Koirani Hymy oli myös apulaisena -kaivoi hiekkarinteeseen kuoppia pensasistutuksille:)
Olen ostanut lähes joka syksy kukkasipuleita aika paljon. Narsisseja kätken eri paikkoihin estämään myyrätuhoja. Luulen, että niistä onkin ollut apua perennojen säilymiseen.
Narsisseja onkin monenlaisia.
Tätä kokonaan valkoista torvinarsissia ostin viime syksynä.
Tämä on vanhin, sipulit vuodelta -78
Perinteistä keltaista torvinarsissia on pihassani monessa paikassa. Taustalla olevat varjoliljat -hämyliljaksikin sitä joku nimittää- ovat kasvaneet jo yli puolimetrisiksi. Kesällähän ne ovatkin 1,5 m korkeita. Nyt niitä liljakukkotuholaisia näyttää olevan enemmän kuin edellisinä kesinä. Lehtiä on syöty jo rei`ille.
Tämä pienehkö valkoinen on viimesyksyinen narsissin sipuli. Näyttä nätiltä.
Tulppaanit ovat vielä enimmäkseen nupuilla, villitulppaanit kukkivat jo isompien lomassa. Joskus Helsingissä käydessäni Espan puistossa ihastuin valkoisiin tulppaani-istutuksiin ja laitoinkin niitä pihalleni kasvamaan muutamia kymmeniä. Kasvupaikka oli huono, tien vieressä lumivallien alla, nyt on tulossa enää muutama alku. Valkoiset Tulppaanit isona ryhmänä ovat kauniita. Minun mielestäni.
Kukassa on myös  kullero, pikkusipulikukat, voikukka ym.
Kesäkatoksen tuijan kätköistä meitä tuijottelee tirppa.
 Kuinka pikkutirpalla voikin olla niin pistävä katse. Sen katseen alta on paras siirtyä takavasemmalle. Munankuoria löytyi jo pihakiveykseltä, taitaa olla poikaset pesässä.
Omenapuissa ja marjapensaissa on kukinta alkamassa. Mustikka kukkii komeasti
Koivuissa on jo sellaiset lehdet, että iltasaunaan on muutama oksa poimittava kesän tuoksuja antamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti