Se notkuu katkeamispisteeseen asti omenoita. Viime kesänä se ei antanut ainoatakaan omenaa.
Puu on haarautunut kahteen runkoon ja sen toinen haara alkoi kallistua pahaenteisesti maata kohti. Onneksi tuki auttoi ja "kaatuvan siiven" omenat saatiin kerättyä ennen vahinkoa.
Huvitus on nyt parhaimmillaan, kypsä, mehukas ja toukaton.
Pesun jälkeen ne pilkottiin ja rouhittiin vanhalla kunnon Philips Ahkeralla.
Omenapuristimella saatiin aikaiseksi 20 litraa vahvaa omenamehua -ei sokeria, ei lisättyjä säilöntäaineita.
Mehu valutettiin suoraan korkillisiin kolmen litran mehupusseihin ja pakastettiin heti.
Puussa on jäljellä vielä enemmistö omenista, eli Huvitus-mehua taitaa tulla 50 litraa.
Punainen kaneli ja Melba notkuvat nekin satonsa alla, niillä ei ole kiirettä kerätä, kypsykööt vielä pari viikkoa. Muumio-omenia on ollut jonkin verran, kuitenkin aiempia vuosia vähemmän.
Ampiaisista saimme vakituista seuraa, pari pyrki iholle asti, puolisoa -herra Kukkaroa ampiainen pääsi pistämään leukaperään, minua kaulaan.
Puolison tomaattiamppeli on niin rehevä, että se on jouduttu nostamaan pöydän päälle. Kilokaupalla se näyttää antavan satoa.
Kasvihuoneen tomaatit ovat isoja ja erittäin maukkaita. Myös ne aluksi ruipelot Lidlin tomaatit.
Kurkkujakin tulee paljon.
Maisseissa on kypsymässä jopa kaksi tähkää muutamassa varressa.
Talvivalkosipulit ovat muhkeita.
Tulevan sadon tarkastelu ja aamupäivän parituntinen Huvitus-show vei minustakin mehut pihalle ja kävin ottamassa päivätorkut leikkimökissä. Hyvin nukutti.
(ps. en viitsinyt oikoa päällisiä kuvaa varten:)
Koirani Jymy tykkää karviaisista. Niin minäkin.
Lähden viikon "lomaselle", olen antanut sadon keräysohjeet kotimiehille, mustat alkavat juuri kypsyä.
Tienvarren liljat, tilaajalahja viime syksynä Viherpeukaloilta, kukkivat rehevästi.
Tiikerinlilja on aina yhtä upea, vuodesta toiseen.
Satoisaa elokuuta, voikaa hyvin!
Hienoja satonäkymiä on sielläkin. Voi, mikä omenamehu-"saalis".
VastaaPoistaKarviaiset ovat myös meidän herkkua.
Hedelmällistä elokuun jatkoa sinulle <3
Omenoista tulee hyvät mehut ja paljon!
PoistaNo on siellä satoa! Ja kiukkuisia ampiaisia :( Hyvää lomaa!
VastaaPoistaAmpiaisia on nyt paljon, niitä on omenapuissa pistelemässä reikiä omenoihin, siksi ne on pikaisesti saatava kerättyä.
PoistaHuvitus on lempiomenani, varsinainen herkkuomena. Tänä vuonna vain ovat meillä aika pieniä, kun kasvavat hiekkamaassa ja on ollut kuivaa. Ja karviaiset, niitä on tullut syötyä aivan ähkyksi asti.
VastaaPoistaNyt on todellakin paras satoaika meneillään ja pieni levähdystauko on aina välillä paikallaan.:)
Huvitus on herkkuomena -vähän aikaa -se ei säily kypsyttyään pitkään maukkaana. Hyvää mehua siitä puristamalla tulee.
PoistaTuollainen mehupuristin kiinnostaisi, vaikke ole ehkä oman menunkäytön vähäisyyden takia hankkia. Tosin omatekoinen mehu olisi myös hyvä tuliainen kavereille/sukulaisille. Hyvin näyttää siellä satoa tulevan.
VastaaPoistaMehupuristin on hyvä hankinta, niitäkin on eri kokoisia ja -hintaisia. Puristin vaatii kaverikseen rouhijan, että omenat saa pieniksi silpuiksi. Meillä rouhijan virkaa hoitaa vanha Philips Ahkera. Puristin kannattaa hankkia jos tekee omenamehua ainakin 100 litraa kesässä.
PoistaNo onpas tiellä satoa:) Kuulemma tämä kesä on hyvä omenakesä ja tomaatitkin ovat helteistä tykänneet, kunhan ovat vettä saaneet.
VastaaPoistaMukavaa sadonkorjuukautta!
Satoa on kahdelle eläkeläiselle "riittävästi". Omenoita tulee tolkuttoman paljon, kaiken aion puristaa sokerittomaksi mehuksi, talviomenat (Åkeron) säilytän jouluomeniksi.
Poista