VUOHENPUTIKIVIIDAKON VALLOITTAJANA

Taas on ollut aika sukeltaa paikalliseen vuohenputkiviidakkoon. Fengshuin tai kuukalenterin mukaan sellaiseen paras päivä oli eilen tai tänä viikonloppuna. Takapihan viidakko on päässyt rehottamaan.

Kun olin päivällä saanut "haastavat"  raportit maailmalle (siis Helsinkiin) http://www.annelipunneli.blogspot.fi oli energiatasoni sellainen, että se piti tyrehdyttää puutarhassa. Tartuin viikatteenkin varteen ja huiskin takapihan leskenlehtimaton maan tasalle. Viiniköynnöskasvihuoneen takana piti varoa etten huiskaissut viikatteenterällä muovia halki.

Tämä takapihan kukkapenkki on muutaman vuoden ikäinen ja neitseelliseen maahan perustettu mutta sinnekin on vuohenputki päässyt juurtumaan.
Monta sylillistä keräsin putkia juurineen ja vahingossa mukaan lähti itsekseen paikalle ilmestynyt lehtosinilatvan hentoinen juurakkokin.

Istutin sen nopeasti uudelleen ja peittelin hyvällä kompostimullalla. (Kompostinkin tyhjensin energiapuuskassani.)
Nyt penkki näyttää raivatulta ja laitoin runsaasti "iltapalaa" kotiloille. Onneksi etanaruokaa on vielä jäljellä.
Puutarhassani on vain kolme pionin juurakkoa. Vanhin- vaaleanpunainen- on pitkästi yli 40-vuotias, se on ollut tontillani nyt 40 vuotta, kuinkahan vanha on sen alkuperä? Kaksi muuta -tummanpunaiset - olen ostanut muutama vuosi sitten.
 Vanhin kukkii komeasti eikä nuoremmatkaan jää häviölle kukkiensa uhkeudessa.

Onneksi laitoin niille heti keväällä tuet, nyt ne pysyvät pystyssä vaikka tavallista korkeampia ovatkin.
Tänä kesänä näyttää kaikilla perennoilla olevan  korkeuskasvukilpailu. Päivänliljat ovat niin korkeita etteivät  enää pysy pystyssä. Tienvieren päivänliljat kumartavat ohikulkijoille.

Pihatien  päivänliljat ovat parhaimmillaan. Tämä penkki on 10 metriä pitkä.

Huhtakurjenpolvipehkot ovat nekin -sanoisinko -valtavia ja niitä on kaikissa penkeissä. Leikkaan ne tulevalla viikolla aivan matalaksi, kaunis lehtimätäs ehtii kehittyä loppukesäksi komeaksi kasvustoksi. (Nyt kuva haalistunut, kurjenpolvi on luonnossa hehkuvan sininen!))

Idänunikko Makkarabaarin vierellä on todella pitkä -minua leukaan asti- ja minähän olen tuollainen alle 160-senttinen...

Unikkoa mittaillessani huomasin vuosia unohduksissa olleen köynnösruusun: siinä oli avautunut pienenpieni hennonvaaleanpunainen kukka ja muutama nuppu on tulossa. Luulen, että köynnös ei ole se minkä olen istuttanut vaan joku paleltuneesta jalojuurakosta lähtenyt verso.

 

Olen viimeaikoina kierrellyt puutarhassani kriittisin silmin -olen katsellut sitä vieraalla katseella.
Yksi  puska muiden joukosta sävähdytti: tämä ei kuulu joukkoon -tämä valkokirjokanukka!
Se on rehevä, kaunis ja terve, mutta poikkeaa kaikesta muusta tontin kasvillisuudesta värinsä takia. Hankin sen ja istutin juuri tuohon kolkkaan tuomaan loppukesällä valoisuutta leikkimökin ympäristöön. Näköjään väärin ajateltu!

Kesäkatoksen viereinen kukkapenkki odottaa vielä sukeltamista vuohenputkien valtakuntaan. Valkoiset varjoliljat aloittavat kukintaansa ja kuunliljat ovat jo yli metrisiä halkaisijaltaan.

Jotkut kukat ovat näköjään käyttäneet energiansa edellisenä kesänä : palavat rakkaudet ovat nyt pieniä ja vaatimattomia kukinnoiltaan:

 Isorikot ovat sitäkin komeampia Huvituksen -jossa ei ole ainoatakaan omenanalkua-  juurella.

Muissakaan pihani omenapuissa ei näytä olevan raakileita, onneksi niillä on lepovuosi, omenahilloa on ihan riittävästi pakastimessa.
Osa vuohenputkiviidakosta on taas saatu vallattua, vielä sitä sarkaa riittää...
Takapihan lauantainen iltataivas

(ps. kuvien laatu on nyt todella huono, olen näköjään näppäillyt uuden puhelimeni kuva-asetuksissa jonkun kimalluksen tai häivynnän päälle.)