Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannusruusut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannusruusut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. heinäkuuta 2017

PATSAITTEN ULKOILUPÄIVÄ JA MUUTA NOSTALGIAA



Sain valmiiksi pikkusuihkualtaan ympäristön. Kivellä haaveilee Vanhan Rouvan -äitini- tekemä pikkupatsas. Altaan pohjalla on hänen menneinä vuosina matkoiltaan tuomia simpukoita ja kotilonkuoria sekä pieniä valkoisia kiviä. Ruukussa vahvistuu Lidlistä ostamani clematis.


               Patsaalle on tehtävä sateensuoja, ettei neito sula savimöykyksi kivensä päälle.


 Näitä patsaita on siellä täällä -kesähuoneessa ja kasvihuoneessa. Ulkoilupäivää kissatkin jo kaipasivat. Daamista puhumattakaan.


                          Kullanhuuhtoja akkansa kanssa miettii mitä  torimuijalla on mielessä.


Erilaiset taidot ovat ihmiselle lahja, kuten äidilläni -viiden lapsen yksinhuoltajalla- oli luova ja tekevä mieli. Yli 90 vuotiaaksi, vuoteen 2013, hän sitä ympäristöönsä jakoi.

Myös puutarhanhoidossa äiti oli taitava. Perheelläni oli Tampereella siirtolapuutarhamökki, ensin palsta Nekalassa ja 50-luvun alusta siirtolapuutarhamökki Litukalla.


Hiekkakäytävän reunoilla kasvoi valkoista leimua, toisella puolella sinistä orvokkia, Viola Cornutaa.
Iltaisin käytävä haravoitiin lainekkaaksi.
Pienellä palstalla kasvoi Punaista kanelia, Melbaa ja Åkeroa. Samoja omenia hankin omaankin puutarhaani.  Tästä puusta äiti kerran putosi. Niin kuulemma putosi nykyinenkin omistaja.


Kaksi vuotta sitten pääsin käymään entisessä mökissämme, samat kukat ja puut siellä vieläkin kasvoivat. Leveä hiekkakäytävä oli jo umpeenkasvanut.
Heinäkuun alussa oli Litukallakin Avoimet Puutarhat-päivä, olisin siellä käynyt, mutta oli tuota muuta hulinaa ja avointa puutarhaa tarpeeksi omalla tontilla.


Polun päässä kasvoi parsoja, ne olivat hengissä vieläkin, yli kuudenkymmen vuoden jälkeen.
Sen muistona nykyäänkin puutarhassani kasvaa parsapehkoja.
Tästä olenkin kertonut "Rouva Myttynen muistelee"- blogissani kesäkuussa 2015.

Äidilläni oli pikkuruinen talo Lamminpäässä. Kesäkuussa 1993 kävi perheeni miesväki mummon pihapiiriä laittamassa kesäkuntoon.
Leikkiä ei pidä unohtaa työnkään lomassa. Ensimmäinen Pojantytär tuomaroi. Kullanvärinen nostalgiakuplakin pääsi kuvaan. Ja näköjään itse Sörsselssönkin haalarissaan...


  Välillä oli rinkeli- ja mehutauko. Vanha Rouvalla on päässään Amerikasta tuomansa maissinlehtihattu, joka nykyään on päässyt arvopaikalle meidän kesähuoneen seinälle.


 Pionipenkki oli rehevä, samoin kaikki muutkin pihan kasvustot. Persiljapuskatkin olivat puolimetrisiä. Niitä kadehdin vieläkin. Viikatetta on heiluttavinaan Vanhan Rouvan Puutarhavelhosisar. Sama, joka loi minullekin puutarhani aihion.


 Mökin pihassa kasvoi valkoinen ruusu, sen alkuja kasvaa nyt rehevästi omassa puutarhassani.
Samoin muutama keltainen karviainen sekä harvinaisempi vuoristokarviainen ovat tältä tontilta nyhdettyjä.


               Taustalla näkyy nostalginen, alkuperäinen puutarhakalusto.

Itselläni ei ole tyttäriä joiden kuvittelisin perineen rakkauden puutarhanhoitoon ja kasveihin. Leena-siskolla on viherpeukalo, samoin hänen tyttärillään. Omat pojat viihtyvät pihapiirissäni, mutta multasormia heistä ei ole tullut.

Puutarhassa yleensä rönsyilee, niin kävi tällekin jutulle, piti tulla vain kertomaan, että uusi puutarhallas ympäristöineen on nyt valmis.


                         Rönsyruusut omassa pihassa. Tuoksutkin herättävät muistoja ja tunteita...