lauantai 6. syyskuuta 2014

SYKSYN ALKUA

Tästä se alkaa, uima-altaan tyhjennyksellä meidän syksy. Vasta kesä-heinäkuun vaihteessa uimakausi omassa altaassa avattiinkin, oli niin kolea kesäkuu. Heinäkuun helteet saatiin viettää pulikoimalla  monta kertaa päivässä. Tällä viikollakin pihatöiden jälkeen pulahdin uimaan, mutta nyt tuli vihreyttä altaan pohjalle joten päästetään allas talvilepoon. 
Puutarhatöitä olen saanut aikaiseksi: tyhjensin "lentävän kasvihuoneen" kurkkukasvustosta (satoa tuli ämpärillinen) ja vanhasta kasvualustasta. Se oli aivan elotonta savea. Purin vanhan käytävänkin ja ladoin alustalle uudet tiilet. Tiililattia pitää hyvin lämmön kevään kylmillä. Takaseinän viinirypäleet sidoin kasvamaan kattolautoja pitkin. Muutama rypäleterttukin tuli, vaalea Supaga teki maanrajaan viisi terttua, ovat vielä raakoja, pikkusormenpäänkokoisia ja kirpeitä. 
Maissisato oli taas kohtalainen, samoin papusato ja kyssäkaali. Palsternakka on vielä maassa. Talvivalkosipulit nostin jo maasta, istutan kynnet uuteen penkkiin. Satoa tulikin reilusti.
Takapihalle perustettuun kukkapenkkiin tilasin keväällä Viherpeukaloilta syyspäivänhattua ja liljoja. Liljat aloittivat kukintansa vasta eilen. Liljoissa on niin huumaava tuoksu, etten voi niitä kasvattaa kulkureitillä. Nyt voin katsella niitä turvallisesti keittiön ikkunan takaa. Samassa penkissä kasvaa korkea sinipallo-ohdake ja kultapallo,  nauhus ja syyspäivänhattu. Niissä hyöri sankoin joukoin mehiläisiä, ampiaisia ja monenlaisia perhosia. Edellisenä kesänä ei paljoa perhosia näkynyt, nyt niitä oli samaan aikaan jopa kymmenen. Oli neitoperhoa, ritariperhosta, amiraalia, suruvaippaa ja joitakin muita tuntemattomampia.


Luumupuu teki taas runsaan sadon-ampiaisille. Ämpärillinen kerättiin itsellekin.
Omenasadosta on kerätty puolet. Melba ei ole kypsää, eikä Punakaneli. 
Omenat ovat tänä vuonna pienehköjä, mutta enimmäkseen terveitä. Muumiotautia on vähän, samoin omenakääriäisiä. 
Kolme maijallista tässä iltapuhteena keittelin mehua. Pihlajanmarjoja laitoin omenien joukkoon muutaman litran. Tänä syksynä nekin ovat hyviä ja puhtaita.
Toisessakin kasvihuoneessa on kasvu jo pysähtynyt. Viimeiset tomaatit kypsyilevät, samoin paprikat.
                                         Paprikoiden ulkonäkö on kuin monsterimaailmasta.
Etuterassin viinirypäle Zilga yllätti sadollaan. Näitä on mukava napsia suuhunsa terassilla istuskellessa. Näillä lämpimillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti